Näinhän se on ja näin sen pitäisi aina olla.
Olimme eilen aamupalan jälkeen leikkimässä, kun meille tuntematon nainen tuli luoksemme. Hän kertoi, että illalla järjestetään lasten juhlat ja olemme erittäin tervetulleita, jos haluamme.
Tämä ihmisten ystävällisyys on jotain uskomatonta. Aivan kuin kaikki olisi yhtä isoa perhettä ja meidät halutaan mukaan tähän perheeseen. En ikinä usko, että ulkomaalainen perhe joka muuttaa Suomeen saa samanlaista kohtelua kuin me täällä olemme saaneet. Enemmän mielessä välkkyy kuva kuinka perhettä ihmeteltäisiin ja katseltaisiin arvostelevasti. Kuinka moni tarjoaisi heille apua etsiä asuntoa, järjestää lapsille hoitopaikka ja olisi kiinnostunut heidän elämästään ja edes menisi juttelemaan.
Toki tämä on pieni paikka, mikä lisää tätä perhetuntumaa. Ja ollaan mekin katseita toki saatu, mutta uteliaita enemmänkin kuin arvostelevia. Suurin osa kyllä varmasti tietää ketä me ollaan ja mistä tullaan, ilman että meiltä tarvitsisi kysyä.
Muutama päivä aikaisemmin minulle taas tarjottiin asuntoa, jos meillä on vielä tarvetta. Ja koska meillä on sen Ikean kanssa ongelmia niin Arin työkaverit ovat jopa lupautuneet meille tuomaan niitä tavaroita. Harmi kun se ei onnistu laskutusasioiden takia, mutta ajatus on tärkein. Nyt on tytöille löytynyt myös päiväkoti, johon mennään luultavasti alkuviikosta tutustumaan. Päiväkoti on hieman kauempana, koska siellä hoitajat tai ainakin osa puhuvat englantia.
Kadulla ihmiset pysähtyvät juttelemaan tai vähintään moikkaavat. Ja vaikka he huomaavat, etten ymmärrä mitä puhuvat juttu jatkuu vaan :D Ensiksi se oli toki kiusallista, mutta nyt siihen on jo tottunut. Lapsista täällä tykkäävät kaikki. Sekin on jotain aivan uskomatonta. Aina ollaan päätä taputtelemassa tai kutittelemassa. Tai jos Danielle kiukkuaa niin yritetään häntä lohduttaa, valitettavasti tän neidin kohdalla se vain pahentaa asiaa.
Ja olen aiemminkin kertonut tästä ystävällisestä jäätelökioskin myyjästä, jonka kanssa olemme tutustuneet. Kunhan saamme asunnon kuntoon niin hän tulee meille käymään. Ja jospa saisin hänestä kaverin tekemään muutakin kun tytöt menee hoitoon ja hänellä loppui työt kioskin mentyä kiinni.
Täällä ei todellakaan ole mitään kilpailua, vertailua tai arvostelua miten kukakin lapsiansa hoitaa, miten lapset on pukeutunu tai mitä lapset syö/juo. Suomessa saa jo pahoja katseita kun kehtaatkin antaa lapselle ranskalaisia. Paljon vapaampaa on lasten kasvatus joillakin tasoilla, enkä sano, että kaikki hyvällä tavalla. Olisinkohan ehkä kahdella lapsella nähnyt kypärän pyöräillessä..
Suomessa melko vahvasti on ollut esillä tämä kilpailu äitiydestä niin mukavaa olla välillä rennommassa ympäristössä. Ja yllättävän paljon tässä pienessä kylässä on lapsiperheitä ja varsinkin pieniä lapsia. Myös useampi lapsisia perheitä on, toisin kuin Slavonski Brodissa, jossa näkyi enemmän yksilapsisia perheitä ja me oltiin silloin suuri ihme siellä lapsiemme kanssa.
Palaan vielä tuohon lasten juhlaa johon kutsu saatiin. Menimme koko perheen voimin sinne. Ja sisään astuessa tuli vahva tunne omista ala-asteen discoista. Salissa oli discovalot ja musiikki soi kovalla. Lapset tanssivat ja pelleilivät keskenään. Meitä vastaan tuli tämä kutsun antanut nainen ja esitteli paikkoja. Hän kertoi, että Kroatiassa on menossa lasten viikko ja on ollut erilaisia lasten tapahtumia ja tämä oli sitten 'loppuhuipennus'. Ensiksi mentiin luokkahuoneeseen, jossa muutama tyttö teki meikkejä muille. Nainen esitteli meidät kaikille ja sanoi, että on suuri juttu kun ulkomaalaisia on täällä heidän pienessä kylässä. Ujouksissaan ei kukaan tytöistä halunnut mitään meikkiä niin mentiin suoraan saliin. Tarjolla oli sipsiä, popcornia, keksejä, karkkeja ja erilaisia limuja. Hetken istuttiin ja katseltiin touhuja, kunnes sitten tytöt uskalsivat lähteä tanssimaan. Musiikkina oli niin meillekin tuttuja hittikappaleita kuin paikallisiakin tanssikipaleita. Jopa macarenaa tanssittiin, pieni tuulahdus omasta lapsuudesta :') Näiden lasten into ja iloisuus oli todella tarttuvaa. Ei voinut kuin hymy korvissa katsoa sitä menoa ja meininkiä. Jokaikinen salissa tanssi, toki pojat välillä huitelivat jossain muualla. Ikähaarukka oli aika suuri, oli vanhempiakin lapsia, ehkä n. 12-vuotiaita ja sitten ihan meidän tyttöjen ikäisiä nuorimmat. Danielle kyllä taisi nuorin tanssija siellä olla ja saikin paljon ihastelua kun tanssi niin hienosti. He järjestivät myös leikkimielisiä tanssikilpailuja lavalla, josta voittaja valittiin huutamalla. Voi että, olispa itsekin vielä huoleton lapsi :D
Pari tuntia jaksettiin tanssia ja herkutella kun sitten lähdettiin takaisin hotellille.
Voi olla hieman outoa neljän kuukauden jälkeen palata Suomeen nyrpeiden naamojen keskelle :D Mutta tässä kyllä pätee sanonta seura tekee kaltaisekseen, selvästi täällä tulee huomaamattaakin oltua ystävällisempi ja hymyileväisempi kun kaikki ympärilläkin on, Suomessa nyrpeä kun kaikki muutkin. Haha, positiivista lauantaita kaikille, muistakaa hymyillä ja olla ystävällisiä! Meillä matka Ikeaan jatkuu..
Kommentit
Lähetä kommentti