Paljon kysytty kysymys

Miten pärjäät kun ei ole tukiverkostoa ja olet yksin lasten kanssa suurimman osan ajasta? Pelottaako yksinäisyys? 

Olen tosi seurallinen ihminen ja ennen en ole tykännyt yhtään olla yksin. Ennemmin hengailin kavereideni luona vaikka koko päivän, kunhan juttuseuraa oli. Mutta tämä oli ennen lapsia. Olen oppinut olemaan myös itsekseni ja nauttimaan siitä. Joten vastaus kysymykseen on, että yksinäisyys ei pelota. Näenhän Aria paljon enemmän Kroatiassa ollessa kuin kotona normaalisti, koska aina hän on reissussa siellä täällä ja vain yksittäisiä päiviä kotona. Tai jos on kotona niin on autoja korjattavana, rakennushommia tai muita kotitöitä mitä ei muuten kerkiä tekemään. On taas uusi tilanne meille, että nähdään joka päivä. 

Toinen asia on sitten se kun lasten kanssa on 24/7. En pysty viemään heitä hoitoon, että voisin edes yhden päivän olla itsekseni. Kotona ollessa sitä kyllä kaipaa välillä. Viime kerralla en tainnut oikeastaan kaivata omaa aikaa, tosin aika oli melko paljon lyhyempi. Ja kävin minä välillä iltaisin kaupassa yksin tai lenkillä, jos Ari tuli ajoissa kotiin. (Eihän se kuitenkaan siellä töissä asu, vaikka varmasti pitkiä päiviä onkin.) Se riitti kyllä silloin oikein hyvin. Vaikea tietysti ennustaa, mutta uskon että hyvin pärjään tai pärjätään. Kamala ikävä tulee varmasti, onhan meillä niin ihania ystäviä ja kavereita täällä joita usein olemme tottuneet näkemään. Nykyään on niin paljon mahdollisuuksia myös olla yhteydessä kavereihin/sukulaisiin, on mm. Skype, WhatsApp,  Facebook. Eli varautukaa mun/meidän soitteluihin ;D 

Onneksi lähtö on näin suoraan kesän jälkeen, ettei tytöt ole olleet kerhossa tai muissa harrastuksissa. Olemme nyt niin paljon viettäneet aikaa kotona ja keskenään niin ei ole niin kova shokki tytöillekään kun ei olekaan joka päivä harrastuksia tai kerhoa.  

Ollaan ajateltu tyttöjä viedä englanninkieliseen leikkikouluun, jos sellainen löytyisi jostain lähistöltä eikä maksaisi maltaita. Katsellaan sitten siellä tarkemmin kun väliaikaisen kotimme sijainti selviää. Mitä niitä kouluja katselimme alustavasti niin olisivat 2-6 vuotiaille, että kaikki pääsisivät ikänsä puolesta. Suurin syy lasten vieminen leikkikouluun olisi kyllä, että pääsisivät leikkimään toisten lasten kanssa, eikä niinkään mun vapaa-aika. Oon kuitenkin viimestä vuotta lasten kanssa kotona ja haluan tosissaan siitä nauttia. Tytöt ovat vielä siinä iässä, että englanninkieli tarttuu varmasti hyvin ja olisihan se mahdottoman hyvä taito tulevaisuutta ajatellen. Toivotaan, että jokin paikka löytyy.

Kuva edelliseltä reissulta. Asuimme Slavonski Brodissa, aivan Bosnia & Herzegovinan rajalla.

Ari on tällä hetkellä Kroatiassa ja jos hänellä jää työltä aikaa niin kiertelee kaupunkeja mihin ollaan suunniteltu muuttavamme. Katsotaan ollaanko sitten jo viisaampia ja löytyisi edes kaupunki, mistä alkaisimme asuntoa katselemaan. Katseltiin juuri kuvia viime reissusta ja olen kyllä innoissani kun lapset kasvanut ja varmasti erilaista oloa ja eloa tällä kertaa :) 

Näin me liikuttiin viime kerralla ja paljon saatiin katseita ja huomiota :D 

Yritän tehdä vielä ennen lähtöä laajemman katsauksen viime kertaan kuvien muodossa, jos kameran kuvat löytyy kun ovat jossain hukassa....