Eli olemme viettäneet täällä jo kaksi viikkoa. Uskomatonta, että kaksi viikkoa on mennyt näin vauhdilla. Toki tiedossa on se, että tuleehan aika hidastumaan kun on jokainen paikka koluttu läpikotaisin. Vielä on mukavasti mennyt, vaikka Ari onkin joka päivä töissä ollut. (Yllätys:D) Toki ollaan sitä nähty päivisin syömässä ja illalla kun tulee töistä. Ja paljon on myös kesken päivän käyty asuntoja katselemassa.
Meidän päivät alkaa vaihtelevasti 7-9 välissä. Riippuen kuinka myöhään illalla on mennyt. Aamupalalla ollaan yleensä 10 aikaa, jonka jälkeen lapset jäävät leikkimään alakerran leikkipaikkaan joksikin aikaa. Me ei otettu oikeastaan yhtään leluja mukaan, muutama kirja, värityskirjoja ja dvd:eitä, joten leikkipaikka on tietysti heidän mieleen. Jos on oikein kuuma ilma, leikkivät he pihalla myös keinuen tai hyppien trampalla. Tämän ajan minä luen uutisia, luen kirjaa tai kirjoittelen tätä blogia.
Sitten käydään hammaspesuilla ja lähdetään yleensä leikkipuistoon tai kauppaan. Tai jos oikein lämmintä on saatetaan mennä jätskillekin. Ollaan nyt löydetty täältä kaksi leikkipuistoa. Molemmista lapset tykkää. Tykkään tosi paljon itsekin näistä leikkipuistoista kun ei ole väriä säästelty! Tässä niistä ensimmäinen, joka on ehkä hieman uudempi.
![]() |
Minulla on ollut tämä kirja vuosia, mutten ole saanut aikaiseksi luettua. Otin sen tänne mukaan niin tulee luettua vihdoin. |
Sitten käydään hammaspesuilla ja lähdetään yleensä leikkipuistoon tai kauppaan. Tai jos oikein lämmintä on saatetaan mennä jätskillekin. Ollaan nyt löydetty täältä kaksi leikkipuistoa. Molemmista lapset tykkää. Tykkään tosi paljon itsekin näistä leikkipuistoista kun ei ole väriä säästelty! Tässä niistä ensimmäinen, joka on ehkä hieman uudempi.
Ja toinen löydettiin vasta sunnuntaina, koska olin kuvitellut, että se on joku koulunpiha kun on aidattu. Mutta tavallinen leikkipuisto se olikin. Vieressä on tarha, mutta se on erikseen aidattu. Tässä leikkipuistossa on aivan mahtavat maalaukset rakennuksen seinällä!
Pakko muuten tähän kertoa kun yks päivä oltiin tuolla uudemmassa leikkipuistossa, jossa oli paikallinen poika, joka halusi keinuttaa tyttöjä. Hän yritti jotain kysellä kroatiaksi, johon jouduin toteamaan, että anteeksi vain, puhun ainoastaan englantia. Hänpä yllätti mut täysin ja puhui myös englantia, ei loistavaa, mutta niin, että selvän sain. 'Yes, i can speak english' hän sanoi ja siis tuon english juuri niin kuin se kirjotetaan. Ja olihan hän vasta 8-vuotias. Höpöteltiin niitä näitä, kunnes hän haki veljensä siihen. Ja esitteli meidät 'this is my friends' :') no tämä 10-vuotias veli puhui sitten vielä parempaa englantia, ja jopa parempaa kuin minä. Hän sitten kysyi ovatko tytöt mun siskoja, johon vähän naurahtaen vastasin, että ei, kyllä ne ovat mun tyttäriä, olen 27-vuotias. Ai että kun sen ilmeen olisi saanut tallennettua kun hänen silmänsä laajenivat 'SERIOUSLY?' :D Ihania poikia, ja hyvin harvinaista, että puhuvat englantia. Jospa me vielä heihin törmätään.
No mutta siis, puistoilun tai muun touhun jälkeen, tullaan välipalalle ja päiväunille, tai Danielle nukkuu ja muut sitten samalla rauhoitutaan. Joskus nukahtamisessa voi mennä tovikin, mutta eipä meillä täällä niin kiirettä ole, joten kellon mukaan ei täällä kyllä ole eletty. Jospa joku rytmi tulisi kun päästään muuttamaan. (Löydettiin siis meille sopiva asunto, josta kirjoitan sitten erikseen kun saan kuviakin otettua. Paitsi tänään saatiin myös toinen vaihtoehto, että eipäs hätäillä :D)
Kun Danielle heräilee, syödään ruoka hotellilla ja ilmasta riippuen leikitään sisällä, ulkona tai vielä jopa puistoillaan tai pyöräillään. Sitten se onkin jo ilta pitkällä ja Arikin tulee töistä. Pelataan yleensä vielä vähän biljardia ja tytöt katsoo sen aikaa Pipsa Possua. Jännä kun viimeksi oltiin Kroatiassa katsoivat he vaan Taavi Tiikeriä ja nyt vakio ohjelmaksi on tullut Pipsa Possu. Tai jos päivä on ollut kiukkua ja tappelua, suuntaan minä lenkille kuulokkeet korvissa! (Ai että mitä luksusta!) Ja eilen lenkkeilin Alexandran kanssa, hän oli pyörällä. Siinä sai juosta ja kovaa!
Sellaisia tavallisia meidän päivät ovat täälläkin :D
![]() |
Tämän kuvan tyttöjen pyöristä hotelli oli jakanut Facebook-sivuillaan. |
Kommentit
Lähetä kommentti