Temperamenttinen lapsi, hyvä vai huono asia?

Jos joku olisi mulle eilen tarjonnut lentolippuja Suomeen, olisin varmaankin lähtenyt saman tien. (Tosin meidän asuntokin on vuokralla, että niin vain ei kotiin palata.) Eilen oli niin huono päivä, ettei hetkeen oo ollut. Tää hotellielämä alkaa ottaa päähän kyllä oikein kunnolla. Vaikka toisaalta tätäkin kirjoittaessa juon Nescafea, joka mulle tarjoiltiin. Onhan tässä kivatkin puolet mutta nyt kyllä huonot vie voiton. Mutta ei tämä ole se suurin syy huonolle päivälle. Vaan nuo lapset, tai oikeastaan nyt pahin on ollut pienin ja pippurisin, eli Danielle. Danielle on pienestä alkaen ollut itkuinen ja temperamenttinen. Oiskohan hän ollut noin puolitoistavuotias kun sai ensimmäisen affektikohtauksen, eli itki niin kovasti, että taju meni, kun ei muistanut hengittää. Tämä on tyypillistä temperamenttisilla lapsella. Oli aika kun niitä tuli tiheämmin, mutta aika pian opin reagoimaan niihin eli puhaltelin kasvoille, että tajunmenetys pystyttiin estämään. Edelleen hän nyt reilu 2-vuotiaana itkee itsensä siniseksi, melkeinpä päivittäin, mutta taju ei ole hetkeen mennyt. Nyt on taas joku 'vaihe', vai mikä lie, mutta eilen oisin voinut jopa lähettää tuon lapsen vaikka Suomeen hoitoon hetkeksi. 

- Kaakao on liian kuumaa. Huuto.
- Kananmuna ei oo tarpeeksi kypsä. Huuto.
- Spagetissa on jotakin maustetta. Huuto. 

- Siskot menee väärästä kohtaa portaita alas. Huuto.

- Keinuessa hiukset menee silmille. Huuto. 

- Trampoliinille joku tulee samaan aikaa hyppimään. Huuto.

- Ei halua pissille. Huuto. (Ja kahden sekunnin jälkeen pissaa housuun...)

- Joku kehtaakin yrittää hälle jotain puhua. Huuto.
- Hän tippuu illalla tyynyltä. Huuto.
- Peitto on liian tiukalla. Huuto. 

Lista on loputon. Eli huutoa all the time. (Eikä se ole mitään pientä itkua, vaan kunnon huutoitkua.) En tiedä yhtään mitä tehdä. Jos otat syliin, huuto vaan yltyy. Jätät reagoimatta, huuto jatkuu.

Olen ajatellut, että hän on niin väsynyt niin nyt jotenkin tuntuu olevan herkemmällä tuon huudon kanssa. Mutta eilenkin hän heräsi vasta lähemmäs 10 aikaa, eli todella hyvät unet nukkui. Tulimme aamupalalle, ja siitä se huuto alkoi. 2 ensimmäistä kohtaa sai raivon partaalle. Huudosta ei tullut loppua, ja koska nyt olemme täällä hotellissa, tuntuu tosi kiusalliselta kun yksi huutaa koko ajan. Aina kun ollaan syömässä tai tullaan leikkimään. Yritin vielä viedä lapsia leikkimään, mutta raivokohtaukset ja huuto jatkui niin oli pakko lähteä huoneeseen. En jaksanut edes yrittää lähteä minnekään muualle. Kunnes tuli ruoka-aika ja ajattelin, että käydään syömässä alhaalla. Lähtö meni hyvin, hän oli iloisena lähdössä syömään. Kunnes tultiin portaille ja PAM! huuto alkoi ja sanoin tytöille, että ei, nyt ei kyllä mennä mihinkään. Luojan kiitos Ari oli alhaalla sattumalta syömässä niin hän tilasi meille ruuat huoneeseen. Siellä sentään ei tarvitse muiden kuunnella syödessään toisen huutoa ja raivoa. Mä olin itkun partaalla ja ehkä hieman itkinkin, joten oli kauheen kiva kun tarjoilija tuli heti tuomaan juomat ja minä vastassa punaseni silmineni. Hän oli myös aamulla töissä ja huomashan siitä katseesta semmoisen 'onhan sulla kaikki hyvin' viestin, ehkä hieman hävetti.

Toissapäivänä tapahtui tuo kohta 3. Joku kamala kokki oli kehdannut laittaa spagetti Bologneseen jotain maustetta. Hän raivosi niin kovin, että mun oli pakko nostaa hänet pois pöydästä. Raivo jatkui siellä lattian rajassa sitten melko pitkään. Onneksi nämä työntekijät on jotenkin ehkä oppinut tämän tytön luonnetta tuntemaan. Silloin vuorossa ollut miestarjoilija vain naureskeli hälle, ja niin nauraa aina kun raivokohtaus tulee ja sattuu olemaan näkösällä. Jonkun mielestä tuo nauru ei ehkä ole kovin kiva reaktio, mutta musta se tuntuu hyvältä. Ennemmin niin kuin vihaisesti mulkoilisi.

Danielle todella tietää mitä haluaa, eikä periksi anna ja kuulematta tämä ei keneltäkään jää. Sanoin Arille yks päivä, että tämä voi olla hälle isona todella suuri hyöty, jos osaa sen oikein käyttää. Mutta tällä hetkellä tämä on todella uuvuttavaa, kun ei osaa oikein vielä itse käsitellä tunteitaan. Kaikki pitää myös saada tehdä itse ja jos ei onnistu, raivokohtaushan siitä seuraa. Mutta onhan omatoimisuuskin oikein hyvä piirre, toisinaan. Mutta toivon todella, että pian helpottaisi tämä huutaminen. Tämän flunssan takia en ole päässyt edes lenkille, mikä edes hieman auttaisi. Varmasti kaikki äidit ainakin ymmärtää tän avautumisen, eikä taustalla ole mitään etten rakastaisi Daniellea yhtä paljon kuin toisia. Toisinaan vaan tapahtuu tämä romahduspiste, liika on liikaa. 

Toisaalta Danielle on myös todella huumorintajuinen ja ihana pieni hassuttelija. Viime päivinä sitä puolta on näkynyt vain pieniä pilkahduksia. Mutta kyllä hän musiikin tahdissa täällä käytävillä saattaa tanssia tai leikkiä piilosta tarjoilijoiden kanssa. Osaahan myös hurmata kaikki hymyllään ja naurullaan, jos on hyvä päivä. Danielle pitää myös aina huolta siskoista, vaikka toisinaan saattaa lyödäkin, niinkuin sisaruksilla on tapana.

Toki hän voi nyt jotenkin enemmän reagoida tähän muutokseen ja se täytyisi yrittää ymmärtää. Mutta aina ei vaan jaksa yrittää ymmärtää. Tai sitten kolmen vuoden ikäkriisi alkaa jo hiipiä meille? Tiedä sitten, nähtäväksi jää miten tästä jatkuu. En usko, että hänestä 'helppo' lapsi tulee ikinä, niin voimakas omatahto on. Mutta joka ilta hän nukahtaa minun kainaloon, tai kädestä kiinni pitäen. Ja kuorsaa niin suloisesti vieressä. Meidän pieni pippuri <3

Käytiin äskön siellä asunnolla mihin muutetaan. Ja viimeistään 10 päivän päästä päästään muuttamaan, mahdollisesti aiemmin. HALLELUJA! Ehkä meidän elämä silloin vihdoin normalisoituu ja jospa lapsetkin normalisoituisi. :D Arin työkaveri myös lupasi kysellä päiväkodista paikkoja lapsille, se olisi kyllä mahtavaa. Kyllä he selvästi myös kaipaavat toisten lasten seuraa! Toivotaan, että se järjestyy. Ja koska nyt jäätiin asumaan tänne pieneen kylään niin toki kroatialaiseen päiväkotiin, ei täällä englanninkielisiä taida olla.

Ja nyt ei tosiaan kannata kenenkään musta huolestua, tänään on ollut parempi päivä ja olen oma itseni jälleen. Viikonloppukin on ovella. Luultavasti mennään Daruvariin kylpylään, se tuleekin tarpeeseen. Ja huomenna lähdetään Zagrebissa käymään heti aamusta, pientä vaihtelua.

Haleja kaikille äideille, eritoten tempperamenttisen omistaville! Ehkä näistä pippurisista syntyy isona vielä jotain suurta. Ja hetkenhän ne ovat pieniä ;) (Vaikka kyllä joskus päiväkin tuntuu viikolta..)

Ja jos jollain on hyviä vinkkejä tempperamenttisen hoitoon, niin otan ilolla vastaan!