Melinda

Neljä vuotta sitten:
Raskausviikko 36+4 ja supistuksia alkoi tulla aamusta. Muutaman tunnin taisin arpoa onko nämä supistuksia vai ei. Muistan jopa ihmetelleeni asiaa ystävälleni. Kuka uskoisi, että vielä toisen lapsen kohdalla ei tiedä miltä supistukset tuntuu. Mutta Alexandran raskaudessa kuten ei tässäkään ollut supistuksia ollut ollenkaan ennenkuin vasta synnytyksen käynnistyessä. Soitin neuvolaan, että supistukset ovat alkaneet ja terveydenhoitaja sanoi, että tule vain käymään kun sinulla on aikakin varattu. Supistuksia tuli kuitenkin aika harvakseltaan. Kävin neuvolassa aamupäivästä ja terveydenhoitaja sanoi, että odottelet hetken supistuksien tiheentymistä ja lähdet sitten kohti Kuopiota. Ja koska ensimmäinen synnytys oli melko nopea (hieman reilu 7h) hän sanoi, että älä soita sinne vaan mene suoraan. Usein he sairaalasta sanovat, että ole vain kotona ja odottele, mutta koska matka on kuitenkin 130km on parempi lähteä ajoissa, kun on mahdollista, että seuraava syntyy vielä nopeammin. Palasin neuvolasta kotiin ja jatkoin sairaalakassin ja Alexandran tavaroiden pakkaamista. Alexandra oli tarkoitus viedä ystävälleni Iisalmeen hoitoon matkan varrella. Tietysti en vielä ollut mitään pakannut valmiiksi, kun en ajatellut, että toinenkin voisi syntyä näin ajoissa. (Alexandra syntyi 38+3). Yritin myös tehdä ruuan loppuun, kun ei oltu mitään keretty syömään. Ari tuli kotiin ja jatkoi ruuanteon loppuun ja syötti Alexandran. Mulla alkoi yllättäen tulla kovia supistuksia ja enää ei itselle ruoka maistunut. Sanoin Arille, että nyt meidän on kyllä mentävä. Pakattiin kamppeet autoon ja lähdettiin kohti Iisalmea. Iisalmen kohdilla olin jo todella tuskissani ja pikaisesti jätettiin Alexandra siihen. Kun matka jatkui, puhkesin kovaan itkuun. Oli aivan kauhean vaikea jättää vajaa vuoden ikäinen hoitoon, varsinkaan kun hän ei aikaisemmin missään ollut ollut. Synnytyshormoonit varmasti oli itkukohtauksessa mukana, koska tiesin, että hän pääsee hyvään hoitoon, eikä varmasti olisi mitään hätää. En pystynyt kauaa lopulta suremaan, koska supistukset alkoivat olla todella kipeitä. Hakkasin autoa ja huusin kovaa. Ei mikään ihanteellisin tilanne istua autossa, kun ei pysty kunnolla liikkumaan. Muistan Arin pelokkaan katseen ja hieman jo kauhistuneena pohdittiin, että niinkö tämä lapsi syntyy tässä matkalla. Kun supistuksia alkoi tulla vain muutaman minuutin välein ja matkaa oli vielä jonkun verran jäljellä, sanoin Arille, että soita sinne sairaalaan. He sanoivat, että ambulanssi voi tulla vastaan, mutta meidän täytyy kertoa tarkka sijainti. Siinä kivuissa ajattelin, etten todella ala selvittelemään missä ja koska ollaan missäkin kohdassa niin sanoin Arille, että kyllä mä kestän mennään nyt vaan. Päästiin sairaalalle ja lähdettiin kohti synnytysosastoa. Matka keskeytyi koko aika kun supistuksia tuli niin tiheästi etten pystynyt kävelemään. Ari nappasi käytävältä pyörätuolin ja työnsi minut loppumatkan. Osastolle päästyämme, työntekijät olivat aivan kauhuissaan etten tullutkaan ambulanssilla, mutta olivat onneksi salin laittanut valmiiksi niin päästiin suoraan sinne. Tilanne selvisi heti, olin täysin auki ja lapsivesi oli ainoa mikä vauvaa pidätteli. Sain kohdunkaulan puudutteen ja kalvot puhkaistiin. En muista tarkkaa aikaa, olisiko ollut alle 10 min. kun vauva oli syntynyt. Synnytyksessä oli myös mukana opiskelija. He naureskelivat, että harvoin näin vähää aikaa vietetään salissa :D Voisin väittää, että melko luomuna synnytin, koska synnytyksen jälkeen mun jalat ja peppu oli täysin puuduksissa, ei siis varmasti kerennyt mitään auttaa puudutus itse synnytyksessä. 

Millainen tyttö tästä meidän hätähoususta on sitten kasvanut?

Melinda on luonteeltaan todella malttamaton, kaikki heti mulle nyt. Yhtään ei jaksa mitään odottaa. Ehkä tämä juontaa juurensa nopeasta maailmaan tulosta. Hän on myös hieman ujo, rauhallinen, iloinen ja puhelias. Melinda oppi puhumaan aikaisin ja siitä asti hän on ollut kova puhumaan. Ja usein kirjaimellisesti puhuu kovaa. Melindalla on hyvä mielikuvitus ja hän monesti kertoo omia hassuja tarinoitaan ja päätelmiään. Ei voi kun hymyillen aina katsoa kun hän hyvin tosissaan selittää juttujansa ja käyttää mitä hassumpia sanaväännöksiä. (Mm. Tytöitten, pojitten.) Melinda, kuten meidän kaikki tytöt on hyvin huolehtivaisia toisistaan.  Hän on myös hyvin kohtelias, ruuan jälkeen muistaa sanoa kiitos, tai jos hänelle kaataa maitoa tai antaa mitä vaan niin yleensä kuuluu kiitos. Tietysti on päiviä kun kiukuttaa ja kohteliaisuudet unohtuvat,  mutta pääsääntöisesti muistaa kiittää ja pyytää kauniisti. Toisinaan kiukkuiita tai vinkuiita pääsee valtaamaan meidän tytön ja silloin vähät välitetään muista vaan kiukutaan ja vingutaan just niin kovaa ja kauan kuin halutaan. Yleensä mitkään lohduttelut tai hyssyttelyt ei auta vaan pahentaa asiaa. Melindan ensimmäinen nimi on Iida, joten leikkimielisesti me häntä Iitaksi toisinaan kutsutaan.  Melinda tietää mitä haluaa ja on esimerkiksi todella tarkka vaatteistaan. Ne ei saa yhtään kiristää, puristaa tai laput hiertää. Oli aika kun Melinda valitsi täysin itse omat vaatteensa ja hän hyvin tarkkaan aina mietti mitkä sopii yhteen värien puolesta. Mielellään tytöt leikkivät yhdessä, mutta välillä Melinda vetäytyy omiin oloihin leikkimään ja selvästi nauttii välillä kun saa aivan yksinään touhuta tai lukea esimerkiksi kirjoja. Melinda rakastaa My Little Poneja, Hello Kittyä ja Dumboa.

Vasemmalla näkyvä Dumbo on vauvasta asti kulkenut mukana.

Eikä hän ole prinsessatyttö oikeastaan, vaikka balettia haluaisikin harrastaa. Vaikka Alexandra on jo vuoden päivät kirjoittanut ja ollut hyvin kiinnostunut kirjoittamisesta ja lukemisesta, ei tämä ole Melindaan tarttunut. Pari kuukautta takaperin hän kuitenkin alkoi kirjaimia opetella ja nyt jo mallista kirjoittaa varsin hyvin, sekä itsenäisesti oman nimen.

Juuri ennenkö tänne lähdettiin Melinda oppi ajamaan pyörällä ilman apupyöriä, mutta jostain syystä ei täällä ole ollut innostusta pyöräillä tai harjoitella paremmin pyöräilemään. Jos jokin asia ei heti onnistu niin sitten se ei onnistu, eikä hän jaksa enää yrittää. Toivotaan, että iän myötä kärsivällisyys kasvaa.

Tälläinen on meidän rakas kikkuratukka 4-vuotias ♡

2-vuotiaana Melindan kiharat olivat mahtavat <3

Melko kova koti-ikävä taitaa Melindalla olla, koska on kuulunut tämmösiä juttuja:

• Äiti, lähdetään jo takasin Suomeen kun täällä on vain tämmöisiä yökkispönttöjä?
• Voidaanko mennä Suomeen kun täällä on vaan tuhmia ihmisiä?

Tähän loppuun vielä haastattelu, joka löytyy Melindan muistokirjasta.

Onko sinusta mukavaa olla neljävuotias? Miksi?
• Joo, siksi.

Mikä on lempivärisi?
• Pinkki

Mistä vuodenajasta pidät eniten? Miksi?
• Talvesta, koska voi tehdä lumiukkoja.

Kenen kanssa leikit mieluiten?
• Veeran.

Mikä on hauskin leikki?
• Barbeilla leikkiminen.

Millainen on mielestäsi hyvä ihminen?
• Prinsessa.

Mitä löytyy avaruudesta?
• Kuuta, tähtiä, raketteja ja taivas.

Mikä sinusta tulee isona?
• Balettitanssija.

Mikä on lempiruokaasi?
• Spagetti.

Mikä on jännittävintä mitä tiedät? Entä hauskinta?
• Liukumäki on jännittävintä ja hauskinta liukuminen liukumäestä.

Missä asut?
• Täällä, vihreässä kodissa, Kroatiassa.

Minne haluaisit matkustaa?
• Suomeen.

Mikä tekee sinut iloiseksi?
• Tabletti.

Mitä toivoisit kaikkein eniten?
• Ponia.

Nyt me lähdetään koko perheen voimin viettämään Melindan syntymäpäiviä Zagrebiin.