Mä eilen tästä aiheesta aloin keskustelemaan Arin kanssa ja päätin siitä tännekin kirjoittaa. Me ei tosiaan olla kipeenä, mutta mistä lie tälläisiä ajatuksia mun päähän tuli. (Vaikka varmasti moni mut tunteva ei yhtään ihmettele, että erikoisia ajatuksia tupsahtelee mun päähän..) Ehkä siitä, että mun kaveri täällä kertoi olevansa hieman kipeä vai sitten siitä kun Arin kanssa iltaisin voidaan katsoa ohjelmaa kun ohjelmaa ja useasti on jopa valinnanvaikeus kun vaihtoehtoja on niin paljon.
Mutta asiaan. Moni (ainakin mun ikäiset) varmasti muistaa ajan kun olit kipeä, makasit sohvalla ja avasit teeveen. Ja aina sieltä tuli joko ostos-tv tai Kauniit ja Rohkeat. Siinä sitten tuijotit mitä ihmeellisimpiä aromipesiä tai kuntoilulaitteita. Tai katsoit, että mitäs Kauniissa ja rohkeissa on tapahtunut siitä kun viimeksi olit kipeänä. Ja sama vastaus joka kerta. Ei mitään. Tai sitten etsit VHS varastosta (ja myöhemmin DVD) elokuvan, jonka olit nähnyt jo miljoonaan kertaan. Sairastit myös yksin, ilman somea ja kavereita. Miten sitä silti toivottiin, että tulisi kipeeksi ja saisi jäädä kotiin sairastamaan? En ymmärrä sitä enää ainakaan tänä päivänä.
Nyt voit valita mitä katsoa. On Netflix, Viaplay ja kumppanit. Sen lisäksi tv kanavien nettisivuilla on ohjelmia katsottavana vaikka kuinka paljon, ilmaiseksikin. Sen lisäksi on erilaiset viihdepalvelut. (Elisa, Sonera ym.) Niistä voi katsoa tallentamiaan ohjelmia ja paljon muita. Sekä tilata elokuvia laajasta valikoimasta, osa vielä ilmaisia. Ja et varmasti joudu sairastamaan yksin. On somen ihmeellinen maailma. Voit olla yhteyksissä kavereihin monellakin tapaa ja katsella miten heidän päivänsä kuluu. Ymmärrän jos nykyään ollaan helpommin kipeänä ja jäädään pienestä flunssastakin kotiin. Onhan se nyt todella houkuttelevaa jäädä lämpimään peiton alle katselemaan ohjelmia/elokuvia ja seurustelemaan kavereiden kanssa.
Mä en todella tykkää tästä maailmasta mihin tämä on menossa. Oon kauhistellut sitä jo pitkän aikaa. (Esimerkiksi tuo tabletin osto oli jo kova paikka mulle ja vuosia olen sitä vastustanut.) Jo vuosia olen seurannut nuoria, jotka ovat porukalla lähteneet kahville tai syömään. Näky on todella surullinen kun jokaikinen tuijottaa puhelinta ja keskustelua keskenään ei ole lähes ollenkaan. Täällä Kroatiassa ei ole niin paljon puhelin esillä nuorilla. Kun he ovat kahvilla tai syömässä niin keskustellaan toisten kanssa, toisinaan jollain puhelin kädessä on, mutta erilailla mun mielestä kun esimerkiksi Suomessa. Ja vanhemmilla (en tarkoita nyt vanhuksia pelkästään) vielä vähemmän näkyy puhelimet kädessä. Täällä kyllä tuntuu kaikki tulevan jäljessä, että eiköhän muutaman vuoden päästä asia ole toisin myös täällä.
Hiukan pelottaa millaista se on kun nuo tyttäret kasvavat. Toki oon iloinen, että kun täällä ollaan meillä on mahdollisuus nähdä suomalaisia ohjelmia ja mahdollisuus katsoa mitä vaan. Mutta silti se mua myös ärsyttää samaan aikaan. Ja meillä on mahdollisuus soittaa kavereille ja perheelle videopuheluita kun ei pitkään aikaan muuten nähdä. Tosin ei olla vielä kertaakaan soitettu. Hotellissa se olisi pitänyt tehdä aulassa missä netti toimi ja täällä mulla ei ole nettiä päivisin ja kun Ari on kotona, on meillä muka puuhaa niin paljon ettei kerkeä.
Kaikkeen tottuu toki. Näin jälkeenpäin on kiva ajatella omaa lapsuutta ja kuinka erilaista kaikki oli. Ja musta olisi niin ihanaa kun omat lapset saisi kokea sen samanlaisena ilman puhelimia ja somea. Mennä konkreettisesti koputtamaan kaverin ovelle 'voiks sä olla tänään?'. Onhan somessa ja puhelimissa omat plussansa, mutta silti mä näkisin mielummin tytöt elävän samanlaista lapsuutta kun minä.
Mua kiinnostaa, että miten eri ikäiset tän asian ottaa? Eli haluaisitteko, että lapset olisi elänyt/eläisi samanlaisen lapsuuden kun oma on ollut vai olitteko/oletteko vain iloisia, että maailma on mennyt eteenpäin? (Lähinnä tarkoitan nyt asioita mistä tekstissä puhuin, puhelimet, some ja tv-palvelut, mutta toki asiaa saa miettiä laajemminkin.) Rehellisesti saa sanoa mielipiteensä. Tiedän, että on ihmisiä joiden mielestä maailman eteenpäin meneminen ei ole uhka vaan mahdollisuus. Ja hyväksyttävä sekin mielipide toki on!
Mielenkiintoista kyllä palata lapsuus ajatuksiin, vaikka tämäkin kirjoitus lähti vain tuosta sairastamisesta. Olisihan lapsuudessa paljon muutakin vertailtavaa, mutta en nyt lähde niin laajasti asiaa käsittelemään. Hauska tulevaisuudessa keskustella lasten kanssa millaista omassa lapsuudessa on ollut. En ole pitänyt itseäni kovinkaan vanhana, mutta tämä kirjoitus sai tuntemaan mut nyt kyllä ikälopuksi :D
Olisipa vielä viaton ja huoleton lapsi. Mutta maailma menee eteenpäin kovaa kyytiä, siihen on vain totuttava. Koitetaan olla lapsillemme tukena ja turvana somen raadollisessa maailmassa ja esimerkkinä, että kohtuus kaikessa.
Ihanaa torstaita kaikille! Ottakaa puhelin pois kädestä ja tutkikaa ympärillä olevaa maailmaa ☝
Kommentit
Lähetä kommentti