Zoološki vrt Zagreb


Sunnuntaina vein tytöt eläintarhaan. Tämä oli Alexandran syntymäpäivä yllätys, joka piti toteuttaa jo Melindalle, mutta silloin sää ei suosinut. Mutta nyt saimme nauttia kauniista syksyisestä säästä. Oli mukavan lämmintä ja sadekin pysyi poissa vaikka sitä lupailtiin.

Löysin hyvin perille navigaattorin avustuksella, mutta parkkipaikan löytäminen tuotti vaikeuksia ja melko pitkään saatiinkin pyöriä ympyrää ennenkuin paikka löytyi. Onneksi oli sunnuntai niin parkkimaksuihin ei minun edes tarvinnut perehtyä. 

Eläintarha sijaitsee Maksimir-puiston keskuudessa, todella ihanalla paikalla. Puistossa on leikkipuisto, hyvät lenkkeilypolut ja paljon tilaa esimerkiksi jalkapallon pelailulle. Me kävelimme hieman tästä puiston läpi, jotta pääsimme eläintarhaan, mutta varmasti olisi siinäkin vielä nähtävää. Saa nähdä käydäänkö uudemman kerran tutkiskelemassa vain puistoa. Mutta nyt oli eläintarha suuntana.













En ollut kovinkaan tarkasti perehtynyt eläinpuistoon, tykkään kun asiat tulee hieman yllätyksenä. Sen verran luin, että eläimiä on paljon, mutta tarkempaa tietoa ei ollut mitä eläimiä. Ainakin todella edullinen eläintarha oli, koska alle 7-vuotiaat ei maksaneet mitään ja minustakin maksu oli vain 30kn (3,97€). Kun astuimme alueelle, oli ensiksi vastassa lintuja, ja alue vaikutti todella pieneltä.










Ajattelin jo, että ollaankohan me nyt tultu ollenkaan oikeaan paikkaan. Mutta kun jatkoimme kävelyä niin huomattiin, että alue vain jatkui ja jatkui, ja kyllä se iso oli.









Tytöt väitti, että krokotiilit eivät ole oikeita ja pitihän meidän pitkä tovi niitä tuijotella kunnes toinen hieman liikahti :D







Tämä veijari vaani tuolla pusikossa ja hyökkäsi tyttöjä päin, eli tuohon lasiin. Kyllä tytöt säikähti pahemman kerran. Harmitti kun en tajunnut alkaa kuvaamaan kun alko vaanimaan! :D



Daniellen lempparit taisi olla nämä plup plup kalat.






Alexandra olisi voinut jäädä loppupäiväksi katselemaan hylkeitä.







Ihme kyllä Melinda tykkäsi kovasti katsella käärmeitä ja niitä olisi pitkät tovit tuijotellu.


Matkan aikana oli monia sisäpaikkoja, joissa oli mm. käärmeitä, kaloja, hämähäkkejä sekä muita ötököitä. Melinda taisi olla ainut (mun lisäksi) jota kiinnosti nämä sisäpaikat. Alexandra ja Danielle olisi skipannut nämä ja kierrellyt vain ulkona katsomassa eläimiä.

Tykkäsin kyllä tästä eläintarhasta, vaikka ainahan näissä nämä eläimet käy sääliksi, mutta lapsille mukava paikka ja näytti, että eläimistä pidetään hyvä huoli.

Daniellelle oli rattaat ja Alexandra ja Melinda kävelivät. Tytöt jaksoivat todella hienosti kävellä, aivan lopussa alkoi väsymys painaa ja 'lähdetään jo pois' vinkuminen. Mutta olivat he niin nätisti, että jokainen sai kaupasta valita itselleen pehmot.

Alexandran valinta oli koira, Melindan norsu ja Daniellen jääkarhu.

Leikkipuistoon! 

Tuonne ylös oli vielä pakko saada kiivetä, kun oltiin autolle matkalla.

 
Eläinpuiston jälkeen vielä jatkettiin matkaa kauppakeskukseen lahjan ostoon. Olin jo aikaisemmin päättänyt, että Alexandra saisi "seisoma my little pony" nuken, koska sitä katseli viime kerralla niin kaihoisasti. Eläinpuistossa kiertely oli niin raskasta, että kaikki tytöt nukahtivat tuolla 10 minuutin matkalla autoon. En tiedä mikä ihme tapahtuma ostoskeskuksessa oli, mutta se oli aivan täynnä! Varmaan 15 minuuttia ajelin parkkitaloa edes takasin ja odottelin, että jostain vapautuu paikka. Kun vihdoin paikan sain aloin herättelemään tyttöjä. Hieman pelotti millainen huuto siitä alkaa, mutta yllättävän hyvin he rauhoittuivat. Ensiksi suunnattiin syömään, koska ei oltu koko päivänä oikein syöty. Enpä tietenkään tullut ajatelleeksi, että ruokapaikatkin on aivan täynnä niitä ihmisiä. Tytöt halusi nuggetteja ja ranskalaisia, joten mentiin McDonaldsiin syömään. Odoteltiin hetki, että jostain vapautuu pöytä ja vein tytöt sinne jo istumaan ja lähdin jonottamaan ruokaa. Tytöt odotti todella hienosti, eikä mitään ongelmaa ollut. Jonotin kuitenkin varmasti 10 minuuttia, joten ihmeitä tapahtuu vielä. Kun saatiin syötyä lähdettiin lahjan ostoon. Valitettavasti lelukaupassa ei enää niitä kyseisiä nukkeja ollut, mutta löytyi sieltä sitten mieleinen Tuhkimo barbie matkaan. Kello oli jo yli seitsemän illalla kun lähdettiin ajamaan takaisin asunnolle päin. Joten asunnolla oltiin takaisin 9 jälkeen. Melindan ja Daniellen sai kantaa suoraan nukkumaan. Alexandra vielä jaksoi valvoa hetken ennen nukkumaanmenoa.

Meillä oli kyllä todella mukava päivä tyttöjen kesken ja edelleen olen ihmeissäni kuina nätisti he osasivatkaan käyttäytyä ja olla. Eläintarhassa ja ostoskeskuksessa Alexandra jopa auttoi rappusissa rattaiden kanssa kuin isompikin tyttö. Melkein uskallan sanoa, että helpompi näiden kanssa on yksinään matkustaa. Jos ollaan koko perheen voimin niin aina on kitinää ja kätinää, mutta kun vain toinen vanhemmista on niin niin hienosti käyttäytyvät. :D 

Kommentit