6 YÖTÄ

Alle viikko, 6 yötä, tai melkeinhän jo 5, kun kohta on jo ilta ja seuraava päivä..
SUOMEEN TULOON. Pikkuhiljaa alkaa innostus nousemaan kattoon! Joulusta en ole yhtään innoissaan, en ole ikinä ollut. Enkä oikeastaan ole ajatellut suuremmin koko joulua. (Lasten myötä siitä on hieman tullut kivempi ja siedettävämpi juhla.) Edes yhtään lahjaa en ole ostanut... Mutta mitä sen väliä, no stress. En ole stressaavaa tyyppiä, joulu tulee, vaikken stressaakkaan. Ehkä tänä vuonna innostusta vähentää vielä, ettei joulua pääse viettämään kotiin.




Missä sen sitten vietämme? Voin sanoa rehellisesti etten tiedä. Mutta ei sen anneta nyt häiritä vaan keskitytään siihen Suomeen. On YKSI asia, mitä kaikista eniten maailmassa ikävöin Suomesta!! Ja tämä on siis asia, mistä en liiemmin Suomessa ole välittänyt. Tämä ulkomailla olo saa kyllä ihmisen ihan sekaisin.. Mutta siis.. Osaatteko arvata...

Sehän on toki sauna! En siis ikinä ole ollut kova saunoja ja minulla tulee siellä herkästi paha olo, alkaa sydän takomaan tuhatta ja sataa ja täytyykin jo lähteä pois. Mutta oon toooooooodella väsynyt tähän jatkuvaan kylmyyteen, villasukat jalassa 24/7 ja silti varpaat aivan jäässä. Sormet on koko ajan kylmät ja jäässä, täytyisi olla sormikkaatkin kädessä varmaan koko ajan. Tämä on tosiaan tiilitalo, jossa on se puilla lämmitys. Meillä kyllä on tuli koko ajan ja jatkuvaan sinne käyn lisäämässä puita, ettei vaan tuli pääse sammumaan. Ei auta, ei sitten yhtään jos ulkolämpötilat ovat nollan luokkaa. Tänään on ollut 17 astetta lämmintä, joten ihan koko aikaisesta kylmyydestä ei ole tarvinnut kärsiä, mutta yöllä on taas nollassa ja huomenna vain muutama aste. Täällä on ovet ja ikkunat niin huonosti tiivistetty, liekkö ollenkaan. Kun ulkona tuulee niin verhot sisällä heiluu. Sitä tosiasiaa en sitten tiedä milloin sinne saunaan pääsen, mutta olen varmasti taivaissa kun sen aika koittaa. <3

Omaan puusaunaan kun pääsiskin <3


Ja nytkun tätä kirjoitin, aloin pohtimaan, että toivottavasti mun läheiset ja ystävät ei pahoita mieltään. :D Toki ikävöin kaikkia teitä myös, ja jos nyt tosissani mietin niin todellakin enemmän kuin saunaa. Mutta tämähän on niin itsestäänselvä asia, jotten osannut sitä ykköseksi nostaa. Sori tyypit, ootte sijalla -1. Siitä se mun lista nyt alkaa, sovitaan niin!

Hmm. Sitten mitähän muuta ikävöitävää mulla on.. Ollaan oltu niin kauan täällä jo ja täysin tottunut tapoihin ja toimintoihin.. Kauppa! Joo. Suomalaista kauppaa ei voita mikään mistä saa tuttuja ja turvallisia asioita ostettua.

Kahvia, puuroa ja näkkileipää me nyt ollaan yllin kyllin täällä saatu. Ja vielä on jäljelläkin. Mutta suklaa, se loppukin nopeasti ja se kyllä maistuisi ja nyt sille olisi tarvettakin. Ja sipsiä, ai että herkkusipsiä ja taco-dippiä! Apuaaa, näin nälissään täähän oli hirveen kannattava alkaa kirjoittaa. Ja tietty ruisleipä. Tuore ruisleipä... Okei, nyt lopetan nää ruokahommat tähän!

Hmm. Ei kai sitten oikein muuta tuu mieleen. Paitsi yks, aika erikoinen. Ainakin omasta mielestä. Uutiset :D. Kyllähän sitä aina tuli seurattua kympin uutiset illalla.. Ikää kun on tullut..
Aika vähissä mun ikävöinnit näköjään, tai sitten en enää edes tajua ikävöiväni joitain asioita. Ne kyllä varmasti sitten huomaa Suomessa.

Yksi, mitä ikävöin ja mitä nyt valitettavasti joudunkin ikävöimään on ompelukone ja ompeleminen. Mutta kerkiihän sitä sitten taas, olisi vaan niin kiva tehdä lapsille uusia vaatteita ihanista kankaista!

Kunhan tuo joulu on tuosta kärsitty, niin alkaakin kova uudenvuoden odotus. Onhan vuosi 2018 täysin mun vuosi ja odotukset on korkealla. Vuonna 2018 täytän 8.8. klo. 8:58 28 vuotta! Ja tarviiko erikseen mainita, että lempinumeroni on 8. :D Ei voi tulla muuta kun loistava vuosi. <3

Pikkuhiljaa täytyisi kai alkaa pakkailemaan, päivät menee niin hurjaa vauhtia, että kohtahan me jo ollaan lentokoneessa kohti Suomea. Pian nähdään rakkaat <3 Nää seuraavat kuvat nappasin mun Facebookista pikaisesti, kuvia ei kaikista ole, sori siitä! Ja kuvat on myös jotkut piiiiikkusen vanhoja :D xoxo

Äiti <3

Sibel <3

Petra <3

Marika <3

Sisko <3

Veli <3

Kommentit