Ihana kamala puhelin

Olin siis lähes kaksi viikkoa ilman puhelinta, koska puhelimeni tipahti lattialle ja näyttö meni rikki. Nyt on viikon ollut käytössä uusi puhelin. Miten tämä aika sitten sujuikaan ilman puhelinta ja mitä eroa on nyt kun puhelin taas on käytössä?

Ihan alkuun täytyy sanoa, mitenkä yllättävän helppoa oli olla ilman puhelinta. Vaikka täällä ulkomailla ollaan, niin ei se kovin hankalalta siltikään tuntunut. Jos oli asiaa läheisille, täytyi vaan odottaa iltaan, että Ari tulee ja sai asiansa esimerkiksi Messengerin kautta kerrottua. Huomasin, että kiukuttelin/tiuskin lapsille vähemmän, eiväthän he voineet keskeyttää viestin kirjoitusta tai muuta 'tärkeää' juttua. Päivät meni jumpatessa, leikkiessä, pelaillen ja hamahelmeillen. Puistossa ja kaupassa myös käytiin pyörällä. Ja pari kertaa lainattiin autoa, että päästiin hieman pidemmällä käymään. Näillä kerroilla minulla oli tabletti aina mukana, jossa oli minun Sim-kortti,  jos vaikka täytyi viestiä laittaa Arille. Tekstiviestejä siis tabletin kautta pystyin laittamaan, mutta esimerkiksi WhatsApp ei toiminut ollenkaan, se olisi tarvinnut puhelinta,  että olisin päässyt kirjautumaan sisään. Mutta siis iltaisin tuli katseltua enemmän kaikenlaisia ohjelmia Netflixistä, ei ollut sitä "turhaa" selailua puhelimella. :D Netflixiin kun on tullut tämä huippu ominaisuus, että ohjelmia pystyy myös tallentamaan, niin ei aina tarvitse sitä nettiä! 

Miinusta oli sitten kuvien otto. Puhelin on aina mukana ja yleensä se lähin, millä voi äkkiä nappasta kuvan. (Vaikka vanhassa puhelimessa ei mikään hyvä kamera ollutkaan.) Toki meillä on se järjestelmäkamera täällä mukana, mutta on se oma hommansa sen kanssa, varsinkin jos on 3 lapsen kanssa yksin liikeenteessä.. Ja tabletilla tulee todella surkeita kuvia, eikä sekään pienuudellaan ole heti ekana kädessä. Lapset vielä useammin unohti, ettei ole mahdollisuutta ottaa kuvia. Aika monta tilannetta oli kun kuulu 'äiti, ota musta kuva kun oon tässä'. :D Myös kymmeniä kertoja pyydettiin soittamaan isille. 

Puhuttiin Arin kanssa usein puhelimen ostamisesta, kunnes keskustellessa tuli mieleen, että eihän minulla ole nano SIM-korttia, joka vaaditaan näihin uusimpiin puhelimiin. Joten hylkäsin ajatuksen puhelimen ostosta ja ajattelin, että saan sen sitten joulun aikoihin Suomesta ostettua. Oikeastaan se ei tuntunut yhtään pahalta, vaan ihan kivalta, ettei olisi sitä koukuttavaa esinettä ja pystyisi keskittymään täysin tyttöihin. (Ehkä mulla on ollut lievää riippuvuutta puhelinta kohtaan....) No kunnes viikko sitten perjantaina Ari tuli uuden puhelimen kanssa, josta löytyi vielä paikallinen liittymä ja nettikin olisi käytössä koko ajan.

Täytyy myöntää, etten aivan innoissan ollut, vaikka toki iloinen, että toinen yllätti näin. Ja ehkä se pelko hieman on toteen käynytkin. Alkuun en aina muistanu koko puhelinta ja en ikinä edes tiennyt missä se on. Mutta nykyään, eksyyhän se puhelin liian usein käteen ja netistä tarvitsee katsoa vaikka jos mitä päivän mittaan. Toisaalta olen tarvinnut nyt tukea ja ystäviä tässä, että on ollut ihana kun voi laittaa milloin vain viestin <3 Me ollaan myös kovia musiikin kuuntelijoita, niin nyt pystytään Spotifysta kuuntelemaan just mitä halutaan, eikä harmita jos biisiä ei löydy tallennetulta soittolistalta. Juuri viimeksi eilen kuunneltiinkin tyttöjen toiveesta lasten joululauluja. Ja olihan se maa sitten valkeana aamulla, eli pikkuhiljaa jos pääsisi joulufiilikseen.

Lumiukolta hävinnyt osa suusta, ihmekkös tuo kun koiranruokaa laitettiin suuksi :D

Meidän pihalta näkyy Arin työmaalle. 

On myös ollut ihana ottaa enemmän kuvia tilanteesta kun tilanteesta itselleen muistoon! Summasummarum, on hyviä ja huonoja puolia olla netillinen puhelin käytössä. Ilmankin pärjää, mutta onhan se kiva, että pystyy pitämään yhteyttä muihin ja näkee mitä tapahtuu maailmalla, eikä elä vain täällä omassa kuplassa. Ehkä mulla on ollut tässä se 'uutuuden' viehätys ja vähenee sen käyttö normaaliin pikkuhiljaa..