Lentäminen yksin kolmen pienen lapsen kanssa, katastrofiko?

Pari kuukautta vierähti Suomen talvesta nauttien, joten paluu tänne jo keväiseen Kroatiaan oli mahtavaa. Talven ystävä en ikinä ole ollut, en vain siedä sitä kylmyyttä ja pukemista. Kyllä sitä hetken jaksaa, mutta liika on liikaa. Mutta kevät, sitä mä rakastan! Vielä jos on mahdollisimman aurinkoinen sellainen. Blogia en tosiaan päivitellyt "loman" ajalta, mutta yritän nyt palata kirjoittelemaan, kun kerkeää ja jaksaa. Innostusta lisää uusi kone, jonka Ari oli mulle täältä ostanut! Vanha on ollut pitkään hajoamispisteessä ja ei esimerkiksi toimi ollenkaan ilman johtoa. Joten nyt on helpompaa senkin suhteen. Harmi vaan, ettei Ari muistanut/halunnut mulle mainita tästä uudesta koneesta, koska raahasin sen vanhan (ja painavan!) koneen tänne. Ainakin on vanhat kuvat mukana sen mukana :D

Tiistaina meillä oli lento iltapäivästä. Jännitti ihan hirveästi miten selviän siitä kolmen lapsen kanssa. Tai ei oikeastaan lento niinkään jännittänyt, vaan turvatarkastus ja kentällä olo ylipäätään. Ja koska lento oli melko myöhäinen, mietin miten tytöt jaksaa loppupäässä. Heti tiistaiaamuna sain viestin Finnairilta, että lento on myöhässä reilu puoli tuntia. Olipa hyvin aikaa pakkailla ja käydä tekemässä viime hetken ostokset; filkkarista iiiiiiiiso pussi karkkia, salmiakkia, ruisleipää, värinkeräysliinoja, hammastahnoja ja sappisaippuaa (ilman sitä ei voi lasten kanssa elää :D). 

Rakas äitini lähti meitä viemään kentälle, jonne saavuimme ihan hyvissä ajoin. Ehkä hieman aiemminkin oltais voitu olla liikenteessä, mutta toisaalta turha odottelu ja jonottelu on lasten kanssa raskasta. Äiti auttoi tuomaan matkalaukkuja, vaikkei niitä meillä ollut kuin kaksi. Tytöillä jokaisella oli omat reput, mulla pieni matkalaukku, reppu, käsilaukku ja vielä kameralaukku. (Joka oli hirveen kannattava raahata Suomeen, kun ei yhtään kuvaa sillä taidettu ottaa....) No, ensi kerralla viisaampana. Matkalaukkujen jätön jälkeen suuntasimme turvatarkastukseen, jota ennen hyvästelimme äitin/mummon. Luojan kiitos Helsinki-Vantaalla on Familygate erikseen. Ja tällä kertaa siellä ei ollut ketään muita kuin me. Koska vie oman aikansa riisua kaikki lapset ja purkaa tavarat laatikoihin. Ja jälleen kerran, jouduimme kaikki lisäksi riisumaan kengät ja vielä multa otettiin jotain näytteitä kädestä. Tytöt jännitti tätä aika paljon, eikä kukaan tahtonut mennä ensin portista ja jos mä lähdin menemään niin kaikki tuli heti perässä, joten tässä kohtaa toinen aikuinen olisi ollut kiva. Onneksi työntekijät vaikutti ihan ymmärtäväisiltä, eikä siitä mitään isompaa numeroa tehty, vaikka kaikki ihan peräkanaa portin läpi tultiin. Tällä kerralla sentään ei mitään meidän tavaroista tarvinnut erikseen alkaa tutkia. Saimme keräillä tavarat rauhassa hihnalta, eikä mitään edes tainnut jäädä, ainakaan en oo tähän päivään mennessä huomannut. Kun tavarat olimme keränneet, lähdimme kohti porttia kävelemään, koska koneeseen nousuun oli aikaa enää n. 10 minuuttia. Matkalla portille pysähdyttiin kauppaan ostamaan mulle vesipullo ja tarkoituksena oli ostaa tätä paljon mainostettua Fazerin Domino-suklaata. No tokikaan sitä ei tämän kaupan valikoimassa ollut, mutta ystävällinen myyjä kertoi, että edessäpäin on kauppa, jonka valikoimassa suklaa on ainakin ollut. Hän vielä toivoi, että saisimme sitä matkaan, kun kerroin, että ennen kesää ei palata kun kertoi, että kauppoihin se tulee myyntiin toukokuussa. Painelimme myyjän kertomaa kauppaa kohti ja siellähän suklaat oli hyvin esillä ja nappasin pari levyä mukaani ja mentiin maksamaan ne. Kassalla oli todella mukavia naisia, toinen puhui vähän suomea, mutta toinen ei ollenkaan. Englanniksi myyjä sitten kertoi, että on tarjous näissä Fazerin levyissä, kolme saisi halvemmalla, niin täytyi se sitten kolme ostaa :D

Suosittelen, hyvää on!

Toinen myyjä, joka hieman suomea puhui kyseli minne olemme menossa ja miten selviän kolmen lapsen kanssa. Hän lopuksi vielä kysyi saako antaa tytöille tikkarit ja hyvillä mielin jatkettiin matkaa kohti porttia, alkoi olla jo hieman kiire, portin aukaisuun oli enää muutama minuutti. Portille päästyämme päätin, että vielä käydään vessassa kuitenkin ennen koneeseen nousua. Onneksi lasten wc oli aivan vieressä ja tyttöjen vesipullojen täyttäminen sujui samalla. Kun pääsimme takaisin portille, oli koneeseen nousu jo alkanut. Tässäkin oli erikseen väylä, mistä sai lasten kanssa mennä niin ei tarvinnut sen mahottoman jonon perälle lähteä jonottamaan, vaan suoraan päästiin läpi. 

Danielle meni niin innoissaan koneeseen, että kun meitä vastassa ollut lentoemo häntä tervehti, alkoi pieni itku. Vieressä ollut stuertti nauroi, ettei hänelle mitään meinannut kun tervehti, mutta ainahan tämä neiti on ollut enemmän miesten perään :D Koneessa meillä oli rivi 13, joten aika alkupäässä konetta onneksi. Löysimme paikat hyvin ja äkkiä yritettiin siirtyä muiden edestä pois. Oli siinä aika työ! Tytöt halusivat istua kaikki vierekkäin ja Danielle tietenkin ikkunapaikalla, mikä oli huonoin mahdollinen vaihtoehto, mutta en edes yrittänyt saada istumaan muualla. Hirveä huutohan siitä olisi tullut neidin tempperamentin tietäen. Lennon työntekijät olivat erittäin ystävällisiä ja tulivat oitis ihmettelemään miten selviän yksin kolmen lapsen kanssa. Yksi lentoemännistä tuli vielä ystävällisesti muistuttamaan, että miten toimin hätätilanteen sattuessa kun lapset istuivat keskenään. Ja sanoivat vielä jos apua tarvitsen niin painan vaan nappia ja he tulevat apuun.

Lento alkoi ihan mukavasti, mitä nyt Daniellellä oli hieman vaikeuksia istua aloillaan kun olisi niin mielellään vain ikkunasta katsellut, eikä istuen yltänyt. Kun turvavyövalo sammui suuntasimme vessaan, kaikki yhdessä. Alexandra ja Melinda kävivät ensin ja lähtivät siitä itsekseen paikoilleen kun me Daniellen kanssa menimme vessaan. Kun tulimme pois stuertti sanoi, että tytöt ovat siellä jo paikoillaan, he olivat auttaneet löytämään paikkamme.  Kanssamatkustajat jutustelivat ja jaksoivat ihmetellä miten nätisti tytöt jaksoivat olla ja käyttäytyä. Laitoin heille tabletista viirun ja pesosen pyörimään, mutta eihän se oikein kiinnostanut kun ei meinannut koneen hyrinältä mitään kuulla. Annoin heille välipalapatukkaa ja hieman herkkuja, jotta jaksoivat.

Lennon puolivälissä kaikki hieroivat uhkaavasti silmiään ja Melindalla olikin vaikeuksia jaksaa. Hän alkoi hieman Daniellen kanssa tapella ja raivoomaan, sain kuitenkin suostuteltua Danskun tulemaan syliini ja luettiin esitteitä sekä kirjoja. Laskun ajaksi Danielle suostui onneksi jäädä istumaan käytävän puolelle lähelle minua, muttei hän olisi jaksanut istua. Koko ajan venkuili vöistä pois ja kaiken maailman suostuttelut jouduin käymään läpi, että jotenkuten istui edes paikoillaan. Kellään tytöistä ei onneksi lasku sattunut korviin, että siltä huudolta vältyttiin. Jopa työntekijät ohi mennessään ihmettelivät, että eikö kellään koske korviin. Kun kone laskeutui, tytöt alkoivat kaikki iloisesti huutamaan ja kiljumaan. Kyllä siinä vaiheessa jo naureskelivat kanssamatkustajat myös. Jäimme rauhassa odottelemaan, että suurin osa ihmisistä pääsi pois ja koitettiin samalla pukea ja valmistautua koneesta poistumiseen. Lentoemäntä tuli siihen avuksi ja loppujen lopuksi koneesta poistuminen onnistui hyvin. Eikä sinnekään tainnut mitään jäädä, ainakaan kovin tärkeetä kun ei olla kaivattu :D 

Suuntasimme odottamaan laukkuja ja kaikki tytöt pysyi kiltisti vieressä odottelemassa. Eräs suomalainen nainen kyseli minne olimme matkalla ja mitenkä yksin olen heidän kanssaan uskaltanut lähteä liikenteeseen. Sanoi, ettei hän ikinä olisi aikoinaan lasten kanssa lähtenyt yksin matkustamaan. Moni on mulle sanonut, että olen super kun yksin lähdin ja pärjäsin niin hienosti, (kiitos näistä sanoista tätäkin kautta:) mutta täytyy sanoa, että suurin kiitos kuuluu meidän ihanille tytöille kun ovat niin reippaita ja jaksavat vaikka kova väsymys lopussa jo olikin! <3 Saimme laukut ja lähdimme innoissaan katsomaan joko isi on vastassa, ja olihan se. Riemu oli tytöillä suuri ja juttua riitti. Kävimme vielä autovuokraamolla lisäämässä minut kuskiksi, että voin autolla tarvittaessa ajaa. Jonka jälkeen suuntasimme autoon, eikä pitkään tarvinnut ajellakaan kun Danielle nukahti ja pian perään Melinda. Alexandra jaksoi jonkun tovin valvoa, mutta lopulta hänetkin uni voitti. Niinkuin myös mut. :D Ari ajoi koko matkan Budapestistä kotiimme. Onneksi, koska jälleen oli ikävän sumuinen ilma ja peuroja tiellä vähän väliä. Olisimme jääneet Budapestiin yöksi, mutta Arilla oli seuraavana päivänä palaveri töissä, joten se ei onnistunut. Olimme kotona vasta puolen yön aikoihin, kannoimme suoraan tytöt nukkumaan sänkyihinsä ja oli sitä itsekin valmis nukkumaan raskaan matkan jälkeen. 

Pettymys oli melko suuri kun täällä oli pihassa lunta lähes samaan malliin kuin Suomessa, mutta onneksi lämpimät ilmat alkoivat heti ja nyt jo on lähes kaikki lumet sulanut ja täysi kevät päällä <3 

Ari on ollut paljon töissä ja me on täällä muutama päivä järjestelty tavaroita ja nautittu keväisestä säästä. 

Boni ollut niin iloinen kun ollaan takasin <3

Kävimme eilen hotellillakin, kun ilma oli mahtava! Pyörälläkin jo pääsee liikenteeseen. Boni on nyt oppinut Arin perässä kulkemaan töihin ja tokihan se meidän perässä kulki hotellillekin. Kirjaimellisesti tuli sisään saakka, mutta passitettiin ulos, jossa se sitten meitä odotti koko sen ajan. Käveli meidän kanssa myös yhdessä kotiin takaisin. Mutta pelottaa ihan kauheasti, että jää vielä auton alle kun päättömästi vaihtelee tien puolta. Lisäksi Boni houkuttelee muut koirat tietysti mukaansa ja eilen kävi jopa niin surullisesti, että omistajalta karannut koira jäi auton alle. Kyllä se sen jälkeen pystyi linkuttaen liikkumaan ja sain sen vaivoin pidettyä jalkakäytävällä, kunnes sen omistaja kurvasi hakemaan koiran. 

Siellä se hotellin edustalla meitä odotti. :D

Tänään illalla Arin töiden jälkeen Alexandra ja Ari lähtevät kaakaolle, koska Alexandra halusi isille tarjota kaakaon, hammaskeiju kun toi juuri kahden kaakaon verran rahaa viime yönä.

Toinen hammas lähti sekin vihdoin.

Huomenna lähdetään hieman Zagrebiin ostoksille, koska saadaan vieraita ensi viikolla ja samalla menemme jälleen jääkiekko-peliin. Tällä kertaa Arin työkaveri ja hänen tyttöystävä tulevat myös meidän kanssa peliä katsomaan. :) 

Ja nyt kuvia lisätessä huomasin, etten kauheasti ole ulkoa ottanut kuvia. Tai olen ottanut, mutten ilman lapsia, niin nyt ei sen koommin ole lumimääristä ym. tarkempia kuvia tänne laittaa. Mutta Instagramissa olen my storyyn paljon pätkiä laitellut ja laitan varmasti jatkossakin :) Sieltä voi seurata siis myös, olen siellä nimellä kristamariajannina ja tili on julkinen. :)