Ninska Laguna Beach


 

Ninska Laguna Beach sijaitsee pienessä historiallisessa Nin-kaupungissa. Bibinjestä ajomatka oli n. puoli tuntia. Ninska Laguna, joka tunnetaan myös nimellä Queen's Beach on yksi tunnetuimmista ja suosituimmista rannoista tällä alueella. Enkä ihmette yhtään, varsinkaan lapsiperheen näkökulmasta. Vesi on tosi matalaa pitkälle asti, en edes osaa sanoa missä vaiheessa syvenee. Tästä johtuen vesi on myös lämmintä. (Okei, mulle ja Arille vesi tuntui jäätävältä, ollaan ehkä hieman vilukissoja... Vaikka täytyi myöntää, että tovin kun oli ollut tuntui vesi oikeasti jo lämpimältä.)


Maisema rantaa vastapäätä oli kuin maalauksesta.

Vielä rannallakaan ei ollut kausi alkanut, vaikka ilmat varsinkin suomalaisille olivat jo hyvin kesäiset. Rannalla oli kymmeniä aurinkovarjopaikkoja, jotka kauden aikana sisältävät kaksi aurinkotuolia ja maksavat 40 kunaa (eli n. 5,4 €). Nyt ei vielä tuoleja ollut, joten ei maksujakaan. Kun me menimme rannalle, ei yhtään varjopaikkaa valitettavasti ollut vapaana, mutta jäimme lähistölle odottelemaan ja pian meille varjo vapautui. Oli todella aurinkoinen ja lämmin päivä niin varjo oli oikeastaan ehdoton lasten kanssa. Hiekkakin oli tulikuumaa, eikä siinä oikein paljain jaloin pystynyt kävelemään.

Rannalta löytyi yksi baari, mutta valitettavasti WC:tä ei ollenkaan. Tytöillä iski tietysti pissahätä tuona aikana, niin ei se auttanut kuin käyttää puskassa. Olin todella ihmeissäni tästä vessan puutoksesta, mutta luulisi, että kauden aikana nyt rannalta sentään wc löytyy. Ainakin joillain internet-sivuilla näin on, että ehkä silloin jotkut wc:t sinne tuodaan.

Simpukkalinna.

Rantahiekka oli aivan täynnä simpukoita ja niitä lapset mielellään keräilivät. Tästä sain sitten ajatuksen, että lähetetään kummipojalleni synttärionnittelukuva simpukoita hyödyntäen.

Oikeasti lähetimme kuvan, missä minä ja tytöt myös oltiin mukana.

Rannalla oli jonkun verran ihmisiä, mutta varmasti kauden aikana on paljon täydempi. Paljon oli saksalaisia, joilla taisi olla joku helluntailoma. Itseasiassa muutama päivä tämän rantapäivän jälkeen luinkin Iltasanomien tai Iltalehden sivuilta uutisen, että saksassa joillain lentokentillä oli valvontaa, onko perheellisillä lapsille lupa lähteä ulkomaille vai ovatko luvatta lähdössä lomailemaan. Saksassa on koulupakko, joten ihan ilman lupia ei saisi lomalle lähteä. Tästä siis myös sain tietää, että helluntaita he viettelivät. Tiedä sitten olivatko nämä kaikki saksalaiset anoneet lupia, koska lapsia monilla oli mukana.


Tytöt malttoivat juuri ja juuri kerätä simpukat meidän onnittelukuvaan ja tämän jälkeen he heittivät vaatteet päältään ja juoksivat veteen. Ennen rannalle lähtöämme kävin kaupasta ostamassa tytöille uimarenkaat. Mielestäni ne on todella kätevät lasten kanssa rannalla, vaikka onkin todella matalaa, mutta vahingossa kaatuessaan rengas on turvana. Varsinkin Danielle pienenä tyttönä vielä herkästi veteen kaatuilee. Ei hän kyllä alkuun yhtään uskaltanut luottaa renkaaseen ja pulikoida sen avulla. Mutta Ari sani hänelle rohkeutta kokeilla tätä. Isommilta tämä sujui jo hyvin.












Myös me Arin kanssa uskaltauduttiin veteen hieman kahlailemaan. Eipä siellä uiminen oikeastaan olisi ollut mahdollistakaan, kun niin matalaa oli.


MUTTA tämä vedessä kävely/seisoskelu loppui kyllä välittömästi kun näin vedessä ravun. Tuskin ne mitään vaarallisia oli, mutten vain enää pystynyt sinne menemään. :D Varsinkaan kun näin kuinka yksi niistä kaivautui hiekkaan.

Valitettavasti en millään saanut ravuista parempaa kuvaa, vaikka kuinka yritin varovasti hiippailla. Olivat tosi säikkyjä ja heti lähtivät karkuun. 


Tässä vaiheessa oltiin kyllä rannalla vietetty jo muutamia tunteja ja sopivasti alkoi jyrähdellä ja uhkaavasti tummat pilvet lähestyä. Ranta alkoi tyhjentyä, vaikka näyttikin, että sade ainakin menee ohi. Mutta päätettiin mekin kerätä kimpsut ja kampsut ja lähteä asunnolle päin ja syömään Bibinjen keskustaan.

Ranta oli aivan ihana, lapsiperheen unelma. Tietysti ravut pieni miinus ja pidemmällä rannasta oli isompia kiviä, joiden päälle ei ollut mukava astua. Rannalla myytiin sellaisia uimakenkiä, jotka olisivat kyllä todella kätevät olla, varsinkin lapsilla. Mutta meidän rantakerrat kun oli vain muutamassa, niin ei kehdattu sen takia ostaa. Ja jalat kasvaa koko ajan tytöillä, niin pienethän ne olisi jo seuraavalla lomalla.

--------------------------------------------------------------------------------

Käytiin vielä lähtöpäivänä ennen takaisin Grubisnoon ajoa täällä samassa rannassa, nyt vain toisella puolella. Joten lisään tähän samaan kirjoitukseen tämän myös.

Ennen kuin rannalle saavuttiin kävimme syömässä Ninissä, ravintola Restaurant Beck'sissä. Aina yhtä kiva mennä rannalle kunnon syömisen jälkeen.. Suosittelen. :D


Tultiin sitten tosiaan tällä kertaa toiselle puolelle tätä lagunaa. Täällä oli ainakin tällä kertaa vähemmän ihmisiä. Tosin oli tämä paljon pienempi rannan pätkä siihen edelliseen verrattuna ja sää oli vähän pilvisempi eikä ihan niin aurinkoinen. Mä itseasiassa pohdin, että olisiko mahdollista veden läpi kävellä toiselle rannalle, mutta se jäi selvittämättä. Tässä välissä ainakin menee pienoinen maakaistale mitä pitkin pääsee kävelemään. Tällä puolella oli myös jotain mutaa/savea, joka kuulemma esimerkiksi auttaa parantamaan erilaisia sairauksia. Itse ei tätä kyllä lähdetty kokeilemaan, mutta näki siellä ihmisiä, jotka olivat mudanneet itsensä kauttaaltaan.


Täällä ei ollut ihan niin paljon simpukoita ja sekö tyttöjä harmitti. Mutta harmitus unohtui nopeasti, kun veteen taas pääsivät pulikoimaan.


Tällä kertaa Ari joutui lähteä tekemään töitä. Minä jäin sitten rantavahdiksi. Se nyt on aika leppoista hommaa, kun Alexa ja Mellu hyvin jo pärjäävät vedessä ja Danskua kiinnosti enemmän hiekkaleikit.



Alkuun tytöt ei yhtään muistanut edellisen rantakerran rapuja, mutta muistuihan se heti mieleen, kun semmoisen vedessä näkivät. Silti uskalsivat siinä rannassa pulikoida, tietenkin vähän tarkempina tuntuivat olevan. Jossain vaiheessa kun oli pitempään ollut pilvistä jouduin tytöt käskemään pois vedestä, Alexandralla oli jo aivan siniset huulet ja sanoikin, että aika kylmä on.




Joku kouluryhmä tuli sopivasti bussilla rannalle ja he kilpailivat leikkimielisesti pussihyppelyä ja köydenvetoa. Tätä tytöt seurasivat innoissaan.

Tytöt jatkoivat sitten hiekkaleikkejä siihen asti kunnes Ari palasi. Vielä kävivät pikkaisen polskuttelemassa ja enimmät hiekat huuhtomassa ennenkuin palattiin autolle ja aloitettiin kotimatka.

Ranta on tosiaan erinomainen hiekkapohjineen ja mataluuden vuoksi lapsiperheille. Mutta jos lapsia ei löydy tai löytyy vanhempia ja haluaa oikeasti uida, niin sitten ehkä joku toinen ranta voisi olla parempi. Erilaisia vesiurheilulajeja täällä on myös mahdollisuus harrastaa. En taas osaa sanoa, olisiko jotain kokeilujuttuja kauden aikana. Nyt oli vain omatoimi urheilijoita. Suppausta ja jonkinnäköstä lautailua, mitä lie. Kuitenkin käytävän arvoinen joka tapauksessa kaikille, antaisin arvosanaksi 4/5. Vessan puuttuminen veroittaa yhden pisteen.

Kyselin lapsilta mielipiteitä rannalla olosta:



  • ravut jäi eniten mieleen
  • simpukoista kirjoittaminen oli kivaa (tarkoittavat varmaan simpukoilla :D)
  • tänne lähdettäisiin mieluiten uudestaan




Kommentit