Ehkä tämä ensimmäisen lapsen lähtö kouluajan raadolliseen maailmaan tai vellova keskustelu sarjasta 13 reasons why sai minut ajattelemaan kiusaamista ja ihmisten ilkeyttä.
Aivan ensiksi otan osaa Maaret Kallion haasteeseen #olisinpatiennyt.
"Kaiva esiin nuoruusaikainen kuvasi ja kerro, mitä olisit silloin halunnut tietää? Mitä kenties jonkun nuoren olisi juuri tänä päivänä hyvä kuulla? Jaa kuvasi somessa ja liitä sen oheen hastag #olisinpa tiennyt."
Olisinpa tiennyt, että olen hyvä sellaisena kuin olen.
Olisinpa tiennyt, että elämä on helpompaa kun puhuu ystäville, eikä kätke kaikkea vain hymyn taakse. Olisinpa tiennyt, ettei muiden mielipiteillä ole väliä. Olisinpa tiennyt, että kadehtiminen on turhaa. Olisinpa tiennyt, ettei aina tarvitse olla vahva. Olisinpa tiennyt, ettei herkkyys ole heikkoutta. Olisinpa tiennyt, ettei elämä ole aina kivaa ja suurempiakin ongelmia on tulossa kuin esim. ulkonäköpaineet. Olisinpa tiennyt, että älä koskaan sano ei koskaan.
Olisinpa tiennyt, että kaikella on tarkoitus.
Olen kuvassa parikymppinen ja mielestäni en ikinä ole ollut tarpeeksi laiha. Aina oli ylimääräistä, vatsassa, reisissä ja ties missä milloinkin. Olen aina ollut hieman nirso ja syönyt vähän. Eikä niitä kiloja kyllä nuorena tuntunut kerääntyvänkään, vaikka kuinka söi herkkuja. Toista se on tänä päivänä, mutta ei sitä enää jaksa liikaa miettiä onko muutama kilo ylimääräistä. Toki tärkeää on, että itsestä tuntuu hyvältä olla ja pitää huolta itsestään ja elää mahdollisimman terveellisesti.
Olen luonteeltani positiivinen ihminen ja minulla on ollut tapana vain hymyillä ja naureskella, vaikka olisin oikesti surullinen. Olen aina pitänyt itkemistä tai tunteiden näyttämistä heikkoutena ja jotenkin vääränä. Vuosien saatossa sitä on oppinut arvostamaan omaa herkkyyttään ja omien lasten kautta oppinut ymmärtämään, että herkkyys/ujous on kaikkea muuta kuin heikkoutta. Miksi kaikkien pitäisi olla rohkeita ja vahvoja? Tekeekö ujous ihmisestä huonon? Ei todellakaan. Jokainen olkoon juuri sellainen kuin on. Ujo tai vahva. Ujouskin on vahvuutta, eikä mitenkään väärää. Tärkeintä on, että juuri sinä hyväksyt kaikki ihmiset ujot ja vahvat sellaisena kuin ne on. Ja olet sinä. Vaikka joku on suorapuheinen, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saa loukata ihmisiä tai puhua toiselle miten vaan. Itse olen sellainen, että saatan sanoa ennenkuin ajattelen. Toki vuosien varrella olen oppinut hillitsemään itseäni ja ymmärtänyt, että toiset loukkaantuu pienistäkin lipsahduksista. Joten anteeksipyytäminen on tärkeää, jos jotain väärää suustaan lipsauttaa ja huomaa, että toiselle tulee paha mieli.
Muiden mielipiteet ja ajatukset on aina ollut minulla mielessä. Mitäköhän minusta sanotaan, jos minulla nyt on nämä tai nämä vaatteet? Mitä väliä sillä oikeasti on? Mielipiteitä mahtuu tähän maailmaan niin paljon, joten jos kaikkia haluat miellyttää saat tehdä jos jonkinmoista temppua. Ei, se ei vaan ikinä onnistu. Pue päälle just sitä mikä tuntuu hyvältä. Tee asioita mitkä tekee sinut onnelliseksi. Pidä lähellä ihmiset, jotka on sinulle hyväksi. Kuka on kertomaan kehen voit rakastua tai millaista elämää pitäisi elää? Onneksi jokaisella on oma elämä, jossa tehdä omat päätökset. Muistaa vaan, että ystävät ei aina halua pahaa, vaikka jotain asioita kyseenalaistaa, mutta tuki on tärkeää. Vaikka olisit ystävän kanssa asiasta eri mieltä, kerrot tämän suoraan, kyllä tosiystävä lopulta ymmärtää. Eikä kaikesta nyt voikaan olla samaa mieltä, se täytyy ymmärtää ja muistaa.
Kadehtimista olen myös harrastanut nuoruudessa paljon, mutta oppinut, että se on aivan turhaa. Osaan nykyään olla aidosti onnellinen ja iloinen muiden puolesta, ilman, että se on minulta pois. Lisäksi sitä on tullut nähtyä, että aina se kadehdittu elämä ei oikeasti ole niin kadehdittavaa. Ikinä ei voi tietää mitä toisen elämässä on oikeasti meneillään. Niinkuin minun läheiset tietää, että minulla on ollut ehkä elämäni raskain loppuvuosi/kevät, ei se kuitenkaan ole ulospäin näkynyt. Ei edes läheisimmät ole nähnyt lävitseni ja olen tosiaan hyvä heitämään sen hymyn ja positiivisuuden päälle ja piilottamaan aidot tunteet. (Pakko myöntää, että tässä kohtaa nousee kyllä tunteet pintaan. On kyllä tosi kova ikävä läheisiä ja tärkeitä ystäviä. Kiitos kun olette ja tuette, erityiskiitos ja halaus mun parhaalle ystävälle. xoxo) Mutta muistakaa siis jakaa tunteenne ja elämänne ystäville ja läheisille. Yksin ei pärjää kukaan. Ei yksin pärjääminen tee kenestäkään yhtään sen vahvempaa. MUISTAKAA SE! Pikemminkin vahvuutta on näyttää, että tarvitsee apua.
Elämässä tulee vastoinkäymisiä ja paljon. Toisille enemmän toisille vähemmän. Mutta täytyy muistaa, että jokainen kokee asiat eri tavalla. Eikä ikinä koskaan elämillä voi kilpailla. Ja mitä se hyödyttää, että jollain muulla menee huonommin kuin sulla? Tekeekö se sun elämästä jotenkin parempaa? Toivottavasti ei kenelläkään näin. Mä koen myös vahvasti, että kaikella on tarkoitus. Vaikkei sitä heti voi ymmärtää tai nähdä, mutta se selviää ajan kanssa, miksi juuri näin tapahtui tai ei tapahtunut. Ja pakko näin positiivisena sanoo, että kyllä se positiivisuus vie elämää kivemmin eteenpäin kuin jatkuvassa negatiivisuudessa vellominen.
Oikeastaan kaikki tää kiusaamisajattelu ja miten kohdellaan toisia alkoi siitä, kun Ari sanoi, ettei ole niin tärkeää Alexandran olla heti ensimmäisinä päivinä eskarissa. Ja ajattelin heti, että ujona tyttönä jää ulkopuoliseksi kun kaikki jo kerkii tutustua ja etsiä kaverit ym. Tosi surullista ajattelua, mutta se on tätä päivää valitettavasti. Tottakai sitä tulee ajatelleeksi tämmöisiä. Näinhän sen ei todella pitäisi olla, mutta nykymaailma on todella raaka. Jos omassa lapsuudessani oli jo kiusaamista vaikka ja kuinka, niin en usko sen vähentyneen ainakaan yhtään. Oikeastaan olen miettinyt aika paljon tulevaisuutta ja ollut huolissani lasteni puolesta jo nyt. Parhaani olen tehnyt ja yrittänyt opettaa, ettei kiusaaminen ole koskaan oikein ja ihmisiä on tässä maailmassa niin paljon erilaisia. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, muttei se oikeuta kuitenkaan kenestäkään pahaa puhumaan tai muuten kiusaamaan/syrjimään. Tulevaisuudessa yritän myös opettaa, ettei virran mukana tarvitse mennä. Ei he vielä siitä mitään ymmärrä, muttei tarvitse lähteä kenenkään mukana toisia kiusaamaan tai syrjimään. Todellä tärkeää on myös se, ettei vanhemmat kiusaa itse lapsiaan. Sitä tulee nähtyä paljon ja sieltähän se sitten lapsille ihan luontaisesti periytyy. En ole täydellinen äiti, eikä Arikaan täydellinen isä. Useasti pyydämme lapsilta anteeksi jos olemme ääntä korottaneet tai turhasta raivostuneet. Tärkeää on osata pyytää lapsilta anteeksi, näin hekin oppivat anteeksipyytämisen luonnostaan mutta myös samalla sen, ettei kukaan ole täydellinen ja virheitä tapahtuu. Tulevaisuus näyttää, miten tässä on Arin kanssa vanhempina onnistuttu.
13 reasons why on todella hyvä sarja, joka aika radikaalisti kertoo kouluajan kiusaamisesta ja seurauksista. Suosittelen ehdottomasti kaikkia sen katsomaan, mutta sarjaa ei suositella ihmisille, joilla on itsetuhoisia ajatuksia. Sarja on todella raaka, mikä on hyvä, koska täten se aiheuttaa enemmän keskustelua ja pohdiskelua ihmisten kesken. Sarjan 2 tuotantokautta löytyy ainakin Netflixistä, mistä itse sen katsoin.
Loppuun voisin koota tärkeimmät vinkit
Olen luonteeltani positiivinen ihminen ja minulla on ollut tapana vain hymyillä ja naureskella, vaikka olisin oikesti surullinen. Olen aina pitänyt itkemistä tai tunteiden näyttämistä heikkoutena ja jotenkin vääränä. Vuosien saatossa sitä on oppinut arvostamaan omaa herkkyyttään ja omien lasten kautta oppinut ymmärtämään, että herkkyys/ujous on kaikkea muuta kuin heikkoutta. Miksi kaikkien pitäisi olla rohkeita ja vahvoja? Tekeekö ujous ihmisestä huonon? Ei todellakaan. Jokainen olkoon juuri sellainen kuin on. Ujo tai vahva. Ujouskin on vahvuutta, eikä mitenkään väärää. Tärkeintä on, että juuri sinä hyväksyt kaikki ihmiset ujot ja vahvat sellaisena kuin ne on. Ja olet sinä. Vaikka joku on suorapuheinen, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saa loukata ihmisiä tai puhua toiselle miten vaan. Itse olen sellainen, että saatan sanoa ennenkuin ajattelen. Toki vuosien varrella olen oppinut hillitsemään itseäni ja ymmärtänyt, että toiset loukkaantuu pienistäkin lipsahduksista. Joten anteeksipyytäminen on tärkeää, jos jotain väärää suustaan lipsauttaa ja huomaa, että toiselle tulee paha mieli.
Muiden mielipiteet ja ajatukset on aina ollut minulla mielessä. Mitäköhän minusta sanotaan, jos minulla nyt on nämä tai nämä vaatteet? Mitä väliä sillä oikeasti on? Mielipiteitä mahtuu tähän maailmaan niin paljon, joten jos kaikkia haluat miellyttää saat tehdä jos jonkinmoista temppua. Ei, se ei vaan ikinä onnistu. Pue päälle just sitä mikä tuntuu hyvältä. Tee asioita mitkä tekee sinut onnelliseksi. Pidä lähellä ihmiset, jotka on sinulle hyväksi. Kuka on kertomaan kehen voit rakastua tai millaista elämää pitäisi elää? Onneksi jokaisella on oma elämä, jossa tehdä omat päätökset. Muistaa vaan, että ystävät ei aina halua pahaa, vaikka jotain asioita kyseenalaistaa, mutta tuki on tärkeää. Vaikka olisit ystävän kanssa asiasta eri mieltä, kerrot tämän suoraan, kyllä tosiystävä lopulta ymmärtää. Eikä kaikesta nyt voikaan olla samaa mieltä, se täytyy ymmärtää ja muistaa.
Kadehtimista olen myös harrastanut nuoruudessa paljon, mutta oppinut, että se on aivan turhaa. Osaan nykyään olla aidosti onnellinen ja iloinen muiden puolesta, ilman, että se on minulta pois. Lisäksi sitä on tullut nähtyä, että aina se kadehdittu elämä ei oikeasti ole niin kadehdittavaa. Ikinä ei voi tietää mitä toisen elämässä on oikeasti meneillään. Niinkuin minun läheiset tietää, että minulla on ollut ehkä elämäni raskain loppuvuosi/kevät, ei se kuitenkaan ole ulospäin näkynyt. Ei edes läheisimmät ole nähnyt lävitseni ja olen tosiaan hyvä heitämään sen hymyn ja positiivisuuden päälle ja piilottamaan aidot tunteet. (Pakko myöntää, että tässä kohtaa nousee kyllä tunteet pintaan. On kyllä tosi kova ikävä läheisiä ja tärkeitä ystäviä. Kiitos kun olette ja tuette, erityiskiitos ja halaus mun parhaalle ystävälle. xoxo) Mutta muistakaa siis jakaa tunteenne ja elämänne ystäville ja läheisille. Yksin ei pärjää kukaan. Ei yksin pärjääminen tee kenestäkään yhtään sen vahvempaa. MUISTAKAA SE! Pikemminkin vahvuutta on näyttää, että tarvitsee apua.
Oikeastaan kaikki tää kiusaamisajattelu ja miten kohdellaan toisia alkoi siitä, kun Ari sanoi, ettei ole niin tärkeää Alexandran olla heti ensimmäisinä päivinä eskarissa. Ja ajattelin heti, että ujona tyttönä jää ulkopuoliseksi kun kaikki jo kerkii tutustua ja etsiä kaverit ym. Tosi surullista ajattelua, mutta se on tätä päivää valitettavasti. Tottakai sitä tulee ajatelleeksi tämmöisiä. Näinhän sen ei todella pitäisi olla, mutta nykymaailma on todella raaka. Jos omassa lapsuudessani oli jo kiusaamista vaikka ja kuinka, niin en usko sen vähentyneen ainakaan yhtään. Oikeastaan olen miettinyt aika paljon tulevaisuutta ja ollut huolissani lasteni puolesta jo nyt. Parhaani olen tehnyt ja yrittänyt opettaa, ettei kiusaaminen ole koskaan oikein ja ihmisiä on tässä maailmassa niin paljon erilaisia. Kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen, muttei se oikeuta kuitenkaan kenestäkään pahaa puhumaan tai muuten kiusaamaan/syrjimään. Tulevaisuudessa yritän myös opettaa, ettei virran mukana tarvitse mennä. Ei he vielä siitä mitään ymmärrä, muttei tarvitse lähteä kenenkään mukana toisia kiusaamaan tai syrjimään. Todellä tärkeää on myös se, ettei vanhemmat kiusaa itse lapsiaan. Sitä tulee nähtyä paljon ja sieltähän se sitten lapsille ihan luontaisesti periytyy. En ole täydellinen äiti, eikä Arikaan täydellinen isä. Useasti pyydämme lapsilta anteeksi jos olemme ääntä korottaneet tai turhasta raivostuneet. Tärkeää on osata pyytää lapsilta anteeksi, näin hekin oppivat anteeksipyytämisen luonnostaan mutta myös samalla sen, ettei kukaan ole täydellinen ja virheitä tapahtuu. Tulevaisuus näyttää, miten tässä on Arin kanssa vanhempina onnistuttu.
13 reasons why on todella hyvä sarja, joka aika radikaalisti kertoo kouluajan kiusaamisesta ja seurauksista. Suosittelen ehdottomasti kaikkia sen katsomaan, mutta sarjaa ei suositella ihmisille, joilla on itsetuhoisia ajatuksia. Sarja on todella raaka, mikä on hyvä, koska täten se aiheuttaa enemmän keskustelua ja pohdiskelua ihmisten kesken. Sarjan 2 tuotantokautta löytyy ainakin Netflixistä, mistä itse sen katsoin.
Loppuun voisin koota tärkeimmät vinkit
- ole ystävällinen kaikille, et voi tietää mitä kenenkin eämässä tapahtuu tai on meneillään
- ole kiinnostunut (varsinkin) läheisten elämästä
- toisen onni ei ole sinulta pois
- pyydä apua, yksin ei elämässä pärjää
- sinä riität
- pidä elämässä ihmiset, jotka toivoo sinulle vain hyvää
- kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan
- älä koskaan sano 'ei koskaan'
- osaa pyytää anteeksi, sekä vastaanottaa anteeksipyyntö
- pysy positiivisena!
Minua on kiusattu esimerkiksi etuhampaistani ja raudoista, jotka minulla pienenä oli. Silloin en paljoa kuvissa hymyillyt, varsinkaan rautojen aikana. Mutta nykyään olen ylpeä suorista hampaistani ja hymyilen ja paljon!
Aivan ihana kirjoitus, rakas tyttäreni��
VastaaPoistaMä eilen sulle vastasin, mutta johonkin se katos🤔 Kiitos siis ja kaikkea ajatusta sitä pieneen päähän mahtuu kun lapset kasvaa 😭😍
Poista